Kristiina Sotirioun omakuva

Synnyin rakkaalla Kiteellä intiaanikesän lapsena syyskuussa 1968, vartuin niin järvien syleilyssä kuin Uudenmaan meri-ilmastossa, valmistuin Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi, kieltenopettajaksi pääsiäisen ja vapun välissä 1993. Opetin vuosikaudet Aleksis Kiven sammalmailla, runonlaulajien tanhuvilla, lakeuksilla.

Nykyään keskityn toiminimiyrittäjyyteen, sanojen ja sävelten viljelijyyn: kirjoitan, toimitan ja  kustannan omakustannekirjoja, laadin onnittelurunoja, vaikka teoksen tilaajan suvusta, laulan ja laulatan, soitan pianoa, opetan, käännän, tulkkaan, kerään ja kerron tarinoita, teen tekstiä ja musiikkia yhdistäviä teemallisia esityksiä, omakustannelevyjä, lausun runoja, musisoin myös Puumatkaajat-triossa sekä lieksalaisessa Brahean teatterissa, jonka Pekka Juhani Hannikaisen elämästä kertovan näytelmän ensi-ilta Nurmeksessa maaliskuussa 2025!

Lieksaan innostava pieni perheemme (eli kyproslainen mieheni, poikamme, kreikkalainen löytökoiramme ja minä) muutti Naksoksen saaristosadusta 2010. Pyrähdimme työni tähden Pohjois-Pohjanmaan joutsenten luona vajaan vuoden, liidimme takaisin Pielisen kultalaineille 2012. Lieksasta onkin kuoriutunut Suomen Naksos, pikku Viipuri, ekologista luksusta ja sielukasta innoitusta tulviva välimerellis-karjalainen mikrokosmos.

Kirjoittaminen ja musiikki ovat suuri rakkaus, ihana, ääretön meri, johon sukeltaa, jokainen tarina jaettu ilo, ihmeellinen saari. Rakastan tutkia omalla pienellä, hassulla tavallani elämän pyhää lahjaa, seikkailua, koko luomakuntaa, kaiken jatkumoa: ihmisiä, ajan, paikkojen, kielten ja kulttuurien palapeliä, kuningassukuja, lauluja, rakkaita eläimiä, puita, kukkia, kiviä, ilmakehää... Kaikella on ääni, tarina, yhteys, tarkoitus. Kuinka pukea se sanoiksi, tiiviiksi, täyteläiseksi, sielukkaana hehkuvaksi? Siinä siunattu tehtävä, auvoisa haaste.

Hyvät ystävät, tervetuloa mukaan seikkailemaan yhdessä sielun rajattomuudessa!

PS YHTEYDENOTOT JA TILAUKSET OVAT LÄMPIMÄSTI TERVETULLEITA OSOITTEESEEN kristiina.sotiriou@gmail.com, kiitos.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

OPUS TÄYNNÄ PÄÄTTELYN JUHLAA: SATA VISAA, TUHAT OIVALLUSTA!

PRINSESSAYSTÄVIÄ 4.1: ESPANJA (1400-1600-LUVUILLA SYNTYNEET); NYT VALMISTUNUT MYÖS SEURAAVA KIEHTOVA OSA!

KIELI- JA PIANOTUNTEJA, LAULU- JA RUNOESITYKSIÄ SEKÄ TILAUSRUNOJA